maanantai 26. toukokuuta 2014

Kultaa, hopeaa ja ennätyksiä räpyläuinnissa

Puolan maailmancupissa mitalitili aukesi lauantaipäivän aamujaksossa, jolloin uitiin 800 m räpyläuinti. Terhi Ikonen otti kultaa ajalla 7:09.19. Tulos jäi ennätyksestä, mutta antaa hyvää suuntaa siirryttäessä kohti kesän arvokilpailuja. Ville Kotikuusi ja Panu Sipilä uivat myös samassa jaksossa 50 m sukelluksen, jossa Panu sijoittui 12. sijalle ajalla 16.72 ja Ville sijalle 15 ajalla 16.99. 

Illalla uidussa jaksossa Ville ui hopeaa 50 m bifins-matkalta ajalla 20.56 jääden kullasta vain niukat kolme kymmenystä. Panu oli myös samalla matkalla sijoittuen sijalle 9. Erot olivat tällä sähäkällä matkalla hyvin pieniä, eikä katsomosta pystynyt edes ennustamaan sijoituksia ennen sähköistä ajanottoa, jonka tulokset ilmaantuivat erän päätteeksi taululle.

Miesten jälkeen koitti Terhin 200 m räpyläuinti, jossa sijoitus oli kuudes. Sijoitustakin parempana syntyi uusi suomenennätys ajalla 1:41.07. Välillä ennätykset lämmittävät mieltä enemmän kuin sijoitukset. Suomessa ennätykset alkavat olla todella kovia, ja niitä ei ihan jokaisissa kilpailuissa rikota.

Kokonaisuudessaan upea päivä!



Kimmo Korja, räpyläuintivaliokunnan puheenjohtaja 

lauantai 10. toukokuuta 2014

Turvallista vapaasukelluskesää

Avovesikausi on aluillaan, ja talven allastreenien jälkeen on taas mukava päästä syvyyssukeltamisen, virkistyssukeltamisen tai vaikka sukelluskalastuksen pariin. Kesän kynnyksellä on hyvä myös palauttaa mieliin turvallisen sukeltamisen periaatteet, jotta voimme harrastaa ja nauttia lajistamme täysin keuhkoin… tai joskus tyhjin keuhkoin ihan vaan treenimielessä.


Talvikauden aikana uutisoitiin monista sukellusonnettomuuksista laitesukelluksen parissa, mutta ensimmäistä kertaa kuulimme myös kuolemantapauksesta virallisen vapaasukelluskilpailun yhteydessä. Monien sukellusta vähän tuntevien keskuudesta sukeltaminen on alkanut ehkä näyttäytymään hyvinkin vaarallisena toimintana, ja turvallisuuskysymykset mietityttävät myös monia harrastajia. Uutisointi luo kumminkin hieman harhaista kuvaa lajin riskien todennäköisyydestä, ja oikeilla toimintatavoilla sukellus on turvallinen harrastus.

Marraskuussa 2013 uutisoitiin laajasti amerikkalaisen vapaasukeltajan, Nicholas Mevolin kuolemasta Bahamalla järjestetyn vapaasukelluksen syvyyskilpailun yhteydessä. Tapaus kosketti monia lajin harrastajia sillä se oli ensimmäinen laatuaan AIDA:n kilpasukelluksen historiassa. Tapauksen tutkintaan ohjattiinkin paljon resursseja vastaavien tapausten välttämiseksi tulevaisuudessa. Tutkimuksen pääviestinä todettiin kilpailu- ja turvaorganisaation toimineen parhaalla mahdollisella tavalla, mutta syitä kuolemaan ei voida yksityiskohtaisesti nimetä. Altistavina tekijöinä loppuraportissa esitettiin aikaisempien syvyyssukellukseen liittyvien vammojen altistavaa vaikutusta. Tällä viitataan mahdollisiin alipaineen vaikutuksesta syntyneisiin vaurioihin keuhkokudoksessa, jotka saattoivat saada aikaan lopullisen kuolemaan johtaneen vaurion.

Syvyyssukellukseen liittyy monia riskejä, jotka on hyvä tunnistaa, ja noudattaa niiden välttämiseen laadittuja turvaohjeita. Suurimmat riskit ovat tajunnan menetys, erilaiset yli- ja alipaineen aiheuttamat vauriot kehossa (etenkin korvat ja keuhkot), muu toiminta vesillä ja turvavälineiden puuttuminen tai pettäminen. Kouluttautuminen ja sitä kautta riskien ymmärtäminen ovat turvallisen sukeltamisen perusta. Toisena isona osana turvallista sukeltamista on itsetuntemus. Vapaasukellusta tulee harrastaa maltillisesti opetellen tuntemaan omaa kehoaan ja rajojaan. Parhaiten nämä asiat saavutetaan kouluttautumalla ja hakeutumalla kokeneempien sukeltajien seuraan, ja oppimalla heiltä. Monet seurat Sukeltajaliiton ohella tarjoavat koulutus- ja leiritoimintaa, joka on avointa kaikille toiminnasta kiinnostuneille.

Turvallisen Vapaasukellustoiminnan yleiset periaatteet noudattelevat Sukeltajaliiton laitesukellukseen laatimia ohjeita:
1. Sukella aina parin kanssa tai ryhmässä
2. Tee taitojesi mukaisia sukelluksia ja etene harjoittelun ja kouluttautumisen kautta
3. Käytä oikeita välineitä oikein ja pidä ne kunnossa
4. Älä sukella sairaana tai loukkaantuneena
5. Ennakoi ja huomioi ympäristö sekä olosuhteet

Turvallista ja antoisaa sukelluskesää kaikille. Lisäinfoa sukeltamisesta voit kaivaa Sukeltajaliiton turvaohjeesta ja Vapaasukellus kirjasta.

Mikko Anttonen
Vapaasukellusvaliokunta, pj

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Vapepaa ja yhteistoimintaa

2.–4.5. Kesälahdella järjestetyn Vapepa-sukeltajakurssin alkusanat lausuttiin marraskuussa 2013. Muutamat ihmiset olivat kiinnostuneita koulutuksesta, ja päätimme Sami Kuivaisen kanssa, että tokihan me kurssi järjestetään. Myös Kari Savolainen ja Heikki Kokko lupautuivat kouluttajiksi, joten meillä oli jälleen koossa erinomainen kouluttajatiimi. Ajankohta lyötiin lukkoon ja suunnittelu aloitettiin.

Ajankohdan varmistuttua laitoin joulukuussa 2013 sähköpostia paikallisille viranomaisille heidän halukkuudestaan osallistua kurssin yhteydessä järjestettävään harjoitukseen. Rajavartiolaitos, pelastuslaitos ja poliisi vastasivat nopeasti, että he kaikki osallistuvat mielellään harjoitukseen. Pian tuli yhteydenotto myös meripelastusseurasta ja lentopelastusseurasta. Myös he olisivat tulossa mukaan harjoitukseen. Vapepan Keski-Karjalan paikallistoimikunnan osallistuminen harjoitukseen varmistui jo tätä ennen.

Laadimme tammikuussa 2014 yhteistoimintaharjoituksen harjoitussuunnitelman ja organisaatiokaavion. Ensimmäisessä viranomaisten kanssa pidetyssä harjoituspalaverissa helmikuussa 2014 viranomaisilta tuli muutamia toiveita mm. johtokeskuksen sijoittumisesta Kiteen palolaitokselle. Viranomaisten toiveet huomioitiin, ja maaliskuussa meillä oli varsin selkeä käsitys mitä olemme tekemässä.

Kurssiviikonloppu meni hyvin. Kurssi järjestettiin Karjalan Kievarilla. Yli kymmenen vuoden kokemusten perusteella sekä poliisin että pelastusviranomaisten luennot olivat parasta, mitä olemme tähän mennessä kuulleet. Kurssille järjestettiin myös Virve- ja Pepa-VHF-koulutus, johon osallistui sukeltajakurssin lisäksi yli 20 paikallista Vapepa-toimijaa. Omien kouluttajiemme osaamisen tiesimme, se oli taattua laatua. Muutoin Vapepa-sukeltajakurssi noudatteli tuttua kaavaa. Kurssille osallistui kahdeksan uutta Vapepa-sukeltajaa Keski-Karjalasta, Savonlinnasta ja Kouvolasta.


Yhteistoimintaharjoitus toteutui sunnuntaina 4.5. Kesälahden Piikkeensalmessa oli sattunut kuvitteellinen kahden veneen yhteentörmäys. Onnettomuudessa oli osallisena yhteensä kahdeksan henkilöä. Alkuvaiheen pelastustoimia johti pelastustoimi, joka pelasti kahden yksikön voimin vedestä kolme uhria. Rajavartiolaitoksen koirapartio löysi yhden uhrin saaresta. Kun johtovastuu oli siirtynyt poliisille, lentopelastuksen toinen kone havaitsi pian yhden uhrin kaislikossa. Lentopelastus ohjasi pelastuslaitoksen yksikön uhrin luo.
Rajavartioston ja meripelastuksen aluksilta operoineet Vapepa-sukeltajat löysivät kaksi hukkunutta. Vapepan koira sai vainun maastoon kadonneesta ja muita Vapepa-ryhmiä oli mm. ensiavussa, muonituksessa, viestinnässä ja maastoetsinnässä. Yhteensä harjoitukseen osallistui viranomaiset mukaan lukien noin 65 henkilöä.

Harjoituksen johto toimi Kiteen paloasemalla noin 25 km päässä tapahtumapaikalta. Järjestely todettiin hyväksi ja erityisesti kommunikaatiota ja viestiyhteyksiä kiiteltiin. Mainittakoon, että harjoitukseen ei tehty erillistä viestisuunnitelmaa. Harjoitus meni hyvin ja on varma, että kaikki osapuolet oppivat jotain. Parannettavaakin jäi ja pienet parannustarpeet ovat tiedossa. Yksi tärkeimpiä harjoituksen tavoitteita oli Vapepan ja eri viranomaisten yhteistoiminnan parantaminen. Tämä tavoite saavutettiin ja osoitimme samalla, mihin Vapepa ja Sukeltajaliitto pystyvät.


Teksti: Erno Olkkonen, Vapepa-sukeltajakurssin vastuukouluttaja, harjoituksen koordinaattori
Kuvat: Marjaana Aarnio